Valokuituhanke etenee!
Johtokunta päätti tänään, että kuituhanketta jatketaan ja liittyjiä näyttäisi olevan sellainen määrä, että rakentaminen olisi mahdollista lähes koko suunnitelma-alueella. Seuraavassa vaiheessa, eli jo tällä viikolla aloitetaankin sitten hankkeen kilpailutus.
Kilpailutukseen osallistuvat toimijat selvittävät mahdollisuuden myös yhteisrakentamiseen ja sen kustannusvaikutuksen muiden toimijoiden johtojen ja rakennelmien kanssa.