Aihearkisto: Tapahtuma

Jaakonpäivät 2017

Perinteiset Jaakonpäivät on saatu jälleen vietettyä mukavassa kesäillassa.
Ohjelmassa oli tietenkin tuttujen tapaamista, yhteislaulua, joissa laulattajana toimi Maria Svan, Pentin sääkilpailun julkistaminen, nuotanveto ja tietenkin perinteinen kiven heitto. Tällä kertaa Jaakolle oli tarttunut käteen kylmä kivi, mutta toivotaan kuitenkin tälle kesälle vielä lämpöä.
Nuotta toi saaliiksi 11,9kg kalaa ja veikkauksessa lähimmäksi arvannut voittaa palkinnon. Hänelle ilmoitetaan tästä henkilökohtaisesti kunhan osallistumislipukkeet saadaan tarkastettua.
Tällä kertaa nuottaan oli tarttunut myös kolme kappeletta kuhaa, joista kaksi suurempaa myytiin huutokaupalla.
Tapahtuman päätteeksi halukkaat pääsivät vielä pienelle veneretkelle tutustumaan Mikan saunalauttaan.
 
Kiitoksia runsaslukuisalle osallistujajoukolle! Nähdään jälleen seuraavissa tapahtumissamme!

Jaakonpäivät 25.7.2017

Perinteiset Jaakonpäivät järjestetään totuttuun tapaan 25.7.2017 Jaakontuvan pihapiirissä. Ohjelmaa klo 18 alkaen.

Yhteislauluissa laulattajana Maria Svan.

Perinteinen ohjelma Jaakonpäivillä on ollut Pentti Heinosen laatima loppuvuoden sääennustuksen julkaiseminen.
Vuoden alussa edesmenneen Heinosen muistoksi järjestetään Pentin sääkisa.

Tehtävänä on tietää sää viiden loppuvuoden päivän osalta. Nämä päivät on Mikon päivä 29. syyskuuta, isänpäivä 12. marraskuuta, itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta, jouluaatto 24. joulukuuta ja uudenvuoden aatto. Kisa avataan Jaakonpäivillä ja kilpailukortit on palautettava 31. elokuuta mennessä. Kilpailussa on yksi sarja ja se on kaikille avoin.

Kesätervehdyksen tapahtumaan tuo Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marika Ala-Herttuala.

Ilta päättyy kivenheittoon ja nuotanvetoon. Se millaisen kiven ja miten Jaakko Koivuselkään heittää on tarkoin varjeltu salaisuus.
Nuottaa on vedetty viimeksi vuonna 2006. Suuriko on saalis ja millaista kalaa tulee on sekin arvauksen paikka.

 

Tervetuloa tapahtumaan!

Vilppulan Eteläiset Kylät

Pentin saakisa

Kuvia ulkoilupäivästä ja pilkkikilpailun tulokset 25.2.2017

Pilkkikilpailun tulokset:

Miehet
1. Simo Päivärinta 1740 g
2. Alpo Koivusalo 1400 g
3. Lasse Viita 1025 g
3. Ismo Siltanen 1025 g
5. Jouko Vaske 345 g
6. Pekka Kuukka 260 g
7. Veikko Ohvo 130 g
Keijo Niinilammi –

Naiset:
1. Ritva Ojala 720 g
2. Sirkka Viita 650 g
3. Tuula Ruokola 425g
4. Maarit Siltanen 115 g
Johanna Aittonen –
Marjo Niinilammi –

Lapset:
Jimi Ahoranta 300 g
Kaapo Ylläsjärvi 80 g
Iiro Aittonen 35 g
Olivia Ylläsjärvi

Kuvia kuutamoluistelutapahtumasta

Kuutamoluistelua harrastettiin tänään hieman sumuisessa säässä, kuun ollessa pilvien takana, mutta se ei haitannut reippaita ulkoilijoita.

Ulkotulin merkittyä retkiluistelureittiä oli lähtenyt kiertämään ilahduttavan runsaasti ihmisiä niin luistimilla, suksilla, kelkalla tai kävellen. Mehu, letut ja makkarat keräsivät teltat täyteen väkeä pitämään taukoa ja vaihtamaan kuulumisia.

Kyläyhdistys kiittää osallistuneita ja erityiskiitokset talkooväelle, etenkin luistelureitin pitäjälle.

Tervetuloa reitille uudemmankin kerran!

Kolmen selän kuutamoluistelu pe 10.2.2017

KOLMEN SELÄN KUUTAMOLUISTELU
pe.10.2. klo 19-21

Reitti kiertää Savonselän, Vuohiselän ja Koivuselän maisemisssa.
Reitille pääsee Kotkansalmen sillan P alueelta ja Papinsaaren rannasta (Sammallammintie 613).
Reittimaksu 5€ sisältää kahvin/mehun matkan varrella olevalla laavulla.
Myytävänä myös lettuja ja makkaraa.
Retkiluistelurata on noin 8 km.

Tervetuloa !

Vilppulan Eteläiset Kylät

IX Koivion Muilautuksen tulokset 7.10.2016

IX Koivion Muilautus juostiin jälleen viileässä syyssäässä. Reitille lähti yhteensä 56 ulkoilijaa.

Tulokset:

Sija Nimi Seura/Paikkakunta Aika
1. Oskari Raussi Kuoreveden Kärki 20:59:00
2. Topias Helminen Jämsän Retki-Veikot 21:02:00
3. Riku Salonen Kuoreveden Kärki 21:04:00
4. Kalle Uronen Kaipola 23:11:00
5. Riina Hakala Kuoreveden Kärki 23:48:00
6. Kai Palander Mänttä 23:57:00
7. Johanna Heinänen Kuoreveden Kärki 24:05:00
8. Kristiina Lamminpää Mäntän Urheilijat 24:41:00
9. Joonas Leppä Kuoreveden Kärki 25:11:00
10. Eino Ylä-Hallinen Virtain Urheilijat 25:26:00
11. Iiro Suppula Kuoreveden Kärki 26:31:00
12. Sari Malvisalo Jämsä 26:34:00
13. Timo Sillanmäki 27:25:00
14. Pekka Puukkoniemi Virtain Urheilijat 27:45:00
15. Tapani Sillanmäki 27:51:00
16. Eemil Salonen Kuoreveden Kärki 27:54:00
17. Aki Tuomola Vilppula 28:18:00
18. Jukka Viitanen Ursprungsland Biathlon Team 29:07:00
19. Arto Tukia Vilppulan Veikot 29:24:00
20. Reetta Tikander Kuoreveden Kärki 29:25:00
21. Ilkka Suppula Kuoreveden Kärki 29:26:00
22. Taru Väärämäki Mänttä 30:57:00
23. Marja Rauhalammi Ursprungsland Biathlon Team 31:20:00
24. Helena Jokinen Jämsän Retki-Veikot 32:07:00
25. Raija Pihlakari 32:19:00
26. Marjo Hautanen Mänttä 32:19:00
27. Raimo Kekälinen Multia 34:38:00
28. Erkki Kyrönlahti Vilppulan Veikot 36:38:00
29. Erkki Viinikka Keuruun Kisailijat 37:32:00

 

Ilman aikaa:

Boris Nikoskinen Mänttä
Helka Nikoskinen Mänttä
Pekka Kuukka Vilppula
Ulla Tuominen Vilppula
Marja-liisa Papinsaari Vilppulan Eteläiset Kylät
Anna-Maija Jokiautio Keurusselän Maratoonarit
Eila Ohvo Vilppulan Eteläiset Kylät
Elisa Patama
Jukka Tuomola Helsinki
Sirkku Tuomola Vilppulan Eteläiset Kylät
Tapio Valkeejärvi Vilppula
Kirsti Valkeejärvi Vilppula
Auli Kivilahti Vilppulan Eteläiset Kylät
Mikko Kivilahti Vilppulan Eteläiset Kylät
Iida Ala-Herttuala Vilppula
Kirsi Takala Mänttä
Jonna Riihonen
Jarkko Riihonen
Aimo Norojärvi
Aila Norojärvi
Timo Kuusisto
Airi Niemi
Silja Salo Vilppulan Eteläiset Kylät
Eija Salo Vilppulan Eteläiset Kylät
Marjatta Tuominen Vilppula
Esko Takala
Tapio Ala-Herttuala

Kyläyhdistyksen tulevaa toimintaa

Teatterireissu Virroille Kotalan kyläteatteriin la.23.7 klo.19.00
Esitys on Arto Ojakankaan komedia
VIAGRAA JA VAINAJIA
Yli 10 heng ryhmälle lipun hinta 12€ sisältäen kahvit väliajalla
Esitys kestää 2h 30 min
Menemme kimppakyydein, mutta jos yli 20 lähtijää niin varataan yhteiskuljetus.
Ilmoita Jaskalle 10.7 mennessä puh. 0400­889017

RUKIINLEIKKUU PERINTEISELLÄ TYYLILLÄ

Kylätapahtuma Mäntän rautatieaseman vieressä.
la.13.8 klo.11.00 alkaen
Papinsaaren Mika ja Salon Jarkko kylvivät viimesyksynä rukiin aseman viereen. Ruis talvehti hyvin ja samoin kasvu kesän mittaan ollut hyvää.
Ruis korjataan perinteisin menetelmin:
Niitto/leikkuu viikatteella tai sirpillä
Haravalla tehdään lyhteet ja sitten sidotaa olkisiteellä.
Lyhteistä sitten tehdään kuhilas.
Nyt sitten kaivamaan sirpit, viikatteet, haravat esiin ja tietysti ajan ja työn henkeen sopivat asut

Kyläyhdistys myy ruispuuroa ja arpoja!
Kyläläiset voivat laittaa omia myyntipöytiä ja niissä myydä tuotteitaan. Toivotaan, että ruisleivänkin myyjiä olisi.

Tiedustelut Jaska 0400­889019 tai Mikko 050­3009521

Mennään joukolla näyttään Mäntän väelle leivän teon tarina!

Vilppulan eteläiset kylät

Syysiltamat lauantaina 10.10. klo18

Kyläyhdistyksen syysiltamat lauantaina 10.10. kello 18:00 alkaen HJT Holz lämpökäsittelylaitoksella. Lahnajoentie 196, Vilppula.

Ohjelmassa mukavaa yhdessäoloa, hirvikeittoa, kahvia.
Tanssimusiikista vastaa Kajakka yhtye.

Kaikki tämä 10 e sisäänpääsymaksulla.

Tilaisuus on pressuhallissa joten vaatetus sen mukaisesti.

Tervetuloa mukaan!

VIII Koivion Muilautus ulkoilutapahtuman tulokset

Juoksutapahtuma pinkaistiin tällä kertaa myrskyisässä syyssäässä, myötätuuli koko matkan. Ilman sähköjä pärjättiin kynttilänvalossa.

Sijoitus Nimi Seura/Paikkakunta Aika
1. Ville-Oskari Raussi Kuoreveden Kärki 21:23:00
2. Topias Helminen Jämsän Retki-Veikot 22:52:00
3. Sirpa Ritamäki Virtain Urheilijat 23:08:00
4. Joonas Leppä Kuoreveden Kärki 23:30:00
5. Arto Ahonen Mäntän Urheilijat 23:48:00
6. Seppo Viikki Keurusselän Maratoonarit 23:59:00
7. Riina Hakala Kuoreveden Kärki 24:17:00
8. Kai Palander Mänttä 24:37:00
9. Eino Ylä-Hallinen Virtain Urheilijat 25:02:00
10. Kristiina Lamminpää Mäntän Urheilijat 25:17:00
11. Johanna Heinänen Kuoreveden Kärki 25:19:00
12. Timo Sillanmäki Mänttä-Vilppula 25:24:00
13. Jani Leppä Kuoreveden Kärki 25:37:00
14. Mika Nissinen Keurusselän Maratoonarit 25:47:00
15. Tiia Tallila 25:54:00
16. Pekka Puukkoniemi Virtain Urheilijat 26:13:00
17. Aki Tuomola Vilppula 28:18:00
18. Jukka Viitanen Ursprungsland Biathlon Team 28:37:00
19. Toni Marttila Ursprungsland Biathlon Team 28:48:00
20. Tapani Sillanmäki 29:31:00
21. Anna-Maija Jokiautio Keurusselän Maratoonarit 29:49:00
22. Taru Väärämäki Mänttä 31:02:00
23. Raimo Kekäläinen Multian Jyske 31:18:00
24. Marja Rauhalammi Ursprungsland Biathlon Team 32:29:00
25. Vuokko Luoma Ähtäri 33:39:00
26. Erkki Kyrönlahti Vilppulan Veikot 35:23:00
27. Mikko Kivilahti Mänttä-Vilppula 35:50:00
28. Erkki Viinikka KeurKi 36:59:00
29. Raima Luoma Ähtäri 38:35:00

Ilman aikaa reitin kiersivät:

Aila Norojärvi
Airi Norojärvi
Aimo Norojärvi
Jari Ala-Sankila
Sinikka Keski-Kasari
Jaakko Päivärinta
Boris Nikoskinen Mänttä-Vilppula
Helka Nikoskinen Mänttä-Vilppula
Marjatta Tuominen Vilppula
Sirkku Tuomola Vilppula
Annemari Stenlund Vilppula
Eija Salo Vilppulan Eteläiset Kylät
Elias Salo Vilppulan Eteläiset Kylät
Kirsi Takala Mänttä
Esko Takala Mänttä
Jukka Mäkinen Vilppula
Mirja Lampinen Vilppula
Janne Lampinen Vilppula
Martti Kiema Juupajoki
Sinikka Kiema Juupajoki
Marja-Liisa Papinsaari Vilppula
Jonna Riihonen
Jarkko Riihonen
Vesa Ruokola
Eeva-Maria Jokinen Juupajoki
Laura Matara Tampere
Ulla Tuominen Vilppula
Kenny Stälhammar Formica
Kia Stalhammar Mänttä
Seppo Helander Mäntän Seudun Eräpirkat